Historiaa

Ville, Vilma ja Idamaria.

 

StaraSkaba -lasten ja nuorten laulukilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran alkukarsintojen merkeissä vuonna 2005. Minimaalisesta markkinointikapasiteetista huolimatta oli kilpailijoita tyydyttävästi, heitä oli peräti 40. Tavoitteena oli silloin kokeilla, onko kyseisen kaltaiselle kilpailulle tarvetta: todellakin oli ja on edelleenkin! Silloin semifinaali käytiin kauppakeskus Koskikarassa Valkeakoskella yhteistyössä Citycon Oyj:n kanssa ja finaali laulettiin puolestaan Aitoossa Honkalassa. Ensimmäisen StaraSkaban voitti lahjakas 14-vuotias kurikkalainen Iida Häkkänen.
 

”StaraSakaba on meidän lempilapsemme, jota haluamme kehittää edelleenkin antamalla lapsille mahdollisuuksia tuoda esiin omaa lahjakkuuttaan. Kilpailuun osallistuminen parantaa lasten itseluottamusta ja antaa valtavasti iloa. Se on myös hyvä kokemus esiintymisestä suuren yleisön edessä. Kukaties joku meidän staroistamme on jonain päivänä XFactor-voittaja ja koko kansan laulajaidoli”, tuumaa StaraSkaban kehittäjä ja kilpailun omistavan Tapahtumaketjun toimitusjohtaja Minna Mänty-Sorvari.

Kilpailu toimii lahjakkaan lapsen tai nuoren ponnahduslautana musiikin maailmaan. Minnan mukaan lahjakkuutta ovat aina arvioimassa todelliset ammattilaiset, jotka kiinnittävät laulun lisäksi huomiota myös esiintymiseen, lapsen kehityskelpoisuuteen ja ennen kaikkea intoon tehdä musiikkia. ”Tärkeänä punaisena lankana mainittakoon myös se, että haluamme tarjota lapselle taatusti kannustavan ja turvallisen laulu- ja esiintymisympäristön. Näin hän saa parhaita mahdollisia eväitä tulevia esiintymisiä varten!”

Tuomaristo on ammattimainen ja siihen on koottu joka vuosi tuttuja artisteja, tuottajia ja managereja sekä muita viihdealan vaikuttajia.

Ensimmäisen StaraSkaban jälkeinen vuosi 2006 pyhitettiin mietinnälle ja kilpailun jatkokehittelylle.
 

Vuonna 2007 tuomaristo valitsi voittajaksi loistavan Johanna Ahosen Vammalasta.
 

Vuoden 2008 StraSkaban voitti Robin Packalen, joka edusti Suomea upeasti kansainvälisessä New Wave- laulukilpailussa viime joulukuussa. Vaikkei voittoa lasten ja nuorten sarjassa tullutkaan, oli kokemus todella hieno ja rikastuttava! Robin harrastaa edelleen musiikkia ja laulamista erittäin aktiivisesti ja on kiinnostunut siitä myös ammattina.
 

Viime vuoden 2009 voittaja on espoolainen lahjakkuus Tuuli Oikarinen, joka on niin ikään musiikkiurallaan tosissaan. Hän laulaa aktiivisesti erilaisissa kokoonpanoissa, kuoroissa sekä bändeissä ja toimii usein solistina. Tuuli halajaa musiikista uraa itselleen ja sellaisen halutessaan varmasti myös tavoittaa!!