Ajankohtaista juuri nyt!
StaraSkaba pitää taukoa vuonna 2012.
StaraSkaba on tauolla myös vuonna 2012. Seuraavan StaraSkaban ajankohdan ilmoitamme tällä sivustolla!
***
StaraSkaba 2010
Alkukarsinnoista 16 jatkaa semifinaaliin
Tämän vuoden alkukarsintoihin osallistui jälleen runsaasti lahjakkaita nuoria laulajia. Tuottajien Minna ja Jukka Mänty-Sorvarin mielestä taso oli jälleen aiempia vuosia kovempi, joten semifinaalipaikoista käytiin tiukka kisa!
Toukokuussa järjestetystä livealkukarsinnasta lunasti paikkansa lokakuiseen semifinaaliin viisi kilpailijaa, loput 11 valittiin semifinaaliin PiiPoossa nauhoitettujen sekä postitse lähetettyjen alkukarsintanauhojen perusteella.
Semifinaalissa 2.10. myös kaksi duoa
Semifinaalissa lauantaina 2.10. Ideaparkissa nähdään yhteensä 16 lauluesitystä, mutta 18 laulajaa, sillä tänä vuonna mukana on myös kaksi tyttöduoa. Toinen duoista on 12-vuotiaan Julianna Ylisaukko-ojan ja 13-vuotiaan Janika Lehkosen muodostama, toinen pari on hieman nuorempi. Siinä esiintyvät 8-vuotias Helmi Hollström ja 7-vuotias Iina Virtainen. Poikia semifinaalissa nähdään vain kaksi, 12-vuotias Eero-Ilari Takala ja 11-vuotias Kasimir Mattila.
Myös nämä upeat nuoret lunastivat paikkansa semifinaaliin: Helmi Ylänen 13 v., Johanna Nieminen 11 v., Sara Niittyviita 9 v., Jenna Palo 10 v., Iida Santa 15 v., Jessi Korhonen 8 v., Taru Vähävihu 11 v. Viivi Korhonen 10 v., Jemina Virtanen 12 v., Ida Ilomäki 14 v., Tuuli Jauhola 14 v. ja Essi Salmela 9 v.
Kilpailijat valisivat kaikki alkukarsinnoissa esitettävät biisit StaraSkaba 2010-biisilistalta ja samoin toimitaan myös semifinaaleissa. Biisilistan löydät tämän sivuston Osallistumisohjeet-linkin alta.
Semifinaalissa ja finaalissa on mukana myös viime vuoden StaraSkaba 2009 –voittaja Tuuli Oikarinen. Hän esittää semifinaalissa kaksi kappaletta ja kuuluu myös tuomaristoon.
Finaali 23.10. Ikaalisten Kylpylässä
Finaali käydään kolmisen viikkoa semifinaalin jälkeen lauantaina 23. lokakuuta Ikaalisten Kylpylän Maininki-salilla. Finaalissa nähdään 8-10 lahjakasta nuorta.
Arvovaltainen semifinaalituomaristo valitsee kilpailijat finaaliin. Finaalissa kilpailijat saavat itse valita esitettävän kappaleen, ja sen täytyy olla alkuperältään suomalaisartistin tekemä.
Paikan FINAALIIN lunastivat ; Helmi Ylänen, duo Juulianna Ylisaukko-oja & Janika Lehkonen, Jenna Palo, Kasimir Mattila, Jessi Korhonen; Viivi Korhonen, Ida Ilomäki, duo Helmi Hollström & Iina Virtainen sekä Essi Salmela. ONNITTELUT FINALISTEILLE!!!
Semifinaalin tuomaristossa istuivat ; tuottajat Minna ja Jukka Mänty-Sorvari, musiikinopettaja Juuso Kojo, kilpailun kapellimestari-muusikko Juha " Junnu" Kinnunen, voittaja 2009 Tuuli Oikarinen sekä nuori musiikin harrastaja Kasperi Kinnunen.
Terveiset finaalista Ikaalisista!
Staraskaba 2010 korkeatasoinen finaali käytiin siis lauantaina 23.10. Ikaalisten kylpylän Maininki salissa. Tunnelma oli jälleen korkealla ja kilpailijoiden lisäksi lavalla nähtiin myös vierailijoita.
Tuomaristo oli todella vaikean tehtävän edessä jälleen...
Voittajaksi tiensä selvitti 10-vuotias JENNA PALO pohjoisesta, Enontekiöltä. Jennan esiintymisessa raikui kaunis ja erittäin puhdas laulu, lisäksi Jennan esiintyminen oli todella valloittavaa. Biisivalinnoissaan Jenna ei myöskään päästänyt itseään helpolla. Semifinaalissa häneltä kuultiin Chisun Baden-baden ja finaalissa ihastuttavan tulkinnan sai Anna Puun Anna ja merikarhu.
Tapahtumaketju teettää Jennalle taustat ammattimuusikoilla ja näin hän pääsee keikkailemaan ympäri maata mahdollisimman pian! ONNEA vielä kerran Jennalle!

